Carl Bernstein työskenteli teoksen parissa kahdeksan vuotta. Hän haastatteli noin kahtasataa kohteensa läheistä, ystävää, työtoveria ja vihollista. Lisäksi hän sai ainutlaatuisen oikeuden perehtyä Hillaryn parhaan ystävän Diane Blairin vuoden 1992 presidentinvaalikampanjan aikana tekemiin muistiinpanoihin. Kuultuaan hankkeesta Hillary aikoi ensin estää kirjan julkaisemisen. Lopputuloksena on raskaansarjan klassinen elämäkerta kiltistä keskilännen tytöstä, joka kasvoi opiskeluvuosina ulos vanhempiensa konservatiivisesta arvomaailmasta ja josta kehittyi ensin miehensä uran tukija ja maan ensimmäinen nainen. Hillary Clinton ei kuitenkaan luopunut omista suunnitelmistaan vaan vaali taustalla omaa poliittista päämääräänsä: nousta itsekin jonain päivänä presidentiksi – naisista ensimmäisenä. Bernstein on onnistunut pääsemään syvälle julkisuuskuvan taakse. Niinpä kyseessä on myös kriittinen elämäkerta. Bernstein kertoo yksityiskohtaisemmin kuin kukaan tähän mennessä, kuinka päämäärätietoisesti Hillary Clinton Valkoiseen taloon tultuaan ryhtyi järjestämään itseään sen hallinnon johtoon ja vaikuttaville paikoille, miten hän häiritsi virkamieskuntaa, miten hänen pyrkimyksensä yksi toisensa jälkeen epäonnistuivat ja miten hänestä lopulta tuli kansallisen terveysohjelman vetäjä. Kirjoittaja on analysoinut myös Clintonien avioliiton hämmästyttävää dynamiikkaa. Hän kertoo, missä määrin Hillary on ollut osallisena Bill Clintonin voitoissa ja vaikeuksissa ja mitä seksiskandaalien vaikeina päivinä pariskunnan välillä oikein tapahtui. Hän erittelee Hillary Clintonin omaa poliittista lahjakkuutta samoin kuin hänen sokeita pisteistään – mm. epäluuloa ja avointa vihamielisyyttä lehdistöä ja vastustajia kohtaan. Bernstein selvittää Hillaryn osuutta Whitewateriin, Troopegateen ja Travelgateen ja saa lukijan ymmärtämään, miksi terveydenhuoltoaloite epäonnistui.


KIRJOITTAJA: Bernstein Carl
KUSTANTAJA: Tammi
VUOSI: 2009
KANSITYYPPI: suomi
ISBN: 9789513141486
FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf

Hinta: 33.95 0.00 €



LATAA / LUE SELAIMESSA ILMAISEKSI

 
Latauksia: 24
Luettu:86
 

Tästä voit ladata kirjan ilmaiseksi. Täydellinen luettelo tuetuista laitteista: Sony Reader, Cybook, Nook, Pocketbook, Kobo, Tolino, Amazon Kindle, Denver, Apple Ipad, Samsung Galay Tab, Google Nexus, Microsoft Surface, Lenovo, Sony Xperia, Acer Iconia ja muut. Yli 100000 kirjoja! Kaikki muodot! Vain täällä!





























Tunnisteet:
Hillary e-kirja ipad
Hillary e-kirja android
Hillary kirja kindle
lataa Hillary kirja pdf ilmaiseksi
lataa Hillary e-kirja epub ilmaiseksi
download Hillary ebook mobi ilmaiseksi
lataa Hillary in Suomi
lataa e-kirja Hillary ilmainen
download e-kirja Hillary Suomi ilmaiseksi
Hillary kirja netissä
download Hillary kirja epub format
Hillary kirja-arvostelu
ostaa halpaa Hillary ibooks
ostaa kirja Hillary alennuksella
lataa koka Hillary ilmaiseksi
lataa Hillary koneellesi lue selaimessa Hillary ilmaiseksi
lukea kirjaa Hillary verkossa
lue ilmainen online Hillary
e-kirja Hillary kuukausimaksu lataa äänikirja Hillary
download äänikirja Hillary ilmaiseksi
mistä ladata Hillary