KIRJOITTAJA: Sundström Pertti KUSTANTAJA: Suomen Antiikki- ja taidekirjat VUOSI: 2003 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9525240061 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
Me ihmiset emme elä yhdessä ja samassa todellisuudessa. Henkisen kehityksen myötä todellisuuskäsitykseemme avautuu uusia tasoja, aivan kuten kasvavaan puuhun ilmestyy uusia oksia. Kehitys kulkee arkirealistisesta, minäkeskeisestä todellisuudesta määrättyjen vaiheiden kautta kohti esteettis-hengellistä todellisuutta. Sylvi-Sanni Manninen (ent. Honkavaara) on Suomen ensimmäinen psykologiasta väitellyt nainen. “Ihmisen monet todellisuudet” pohjautuu hänen Englannissa jo 1960-luvulla ilmestyneeseen kirjaansa “The Psychology of Expression, Dimensions in Human Perception”, joka sai ulkomailla hyvän vastaanoton. Suomessa Manninen tunnetaan parhaiten kirjastaan “Outolintu, erilainen”.
Metsänhoitaja, luonnontutkija ja mystikko Esko Jalkanen on reilun neljännesvuosisadan ajan tutkinut luontoa ja sen salaisia voimia. Hänen elämäntyönsä julkaistaan 3-osaisena suurteoksena. Suurteoksen kolmas osa on nyt ilmestynyt. Teoksessa tutustutaan hyvän ja pahan väliseen taisteluun, jota esiintyi jo muinaisella Atlantiksella. Nyt paljastuu ihmisen toinen puoli, mustien voimien maailma. Ilman pahuutta ei olisi hyvyyttäkään. Paha voitetaan kuitenkin aina hyvällä. Näin aukeaa loputon auttamisen tie alati kasvavilla henkisillä voimilla. Kirja sisältää 125 käytännön ohjetta mustien voimien hävittämiseen sekä koko luomakunnan auttamiseen tähtäävää opastusta. Henkinen tie on kaikille avoinna.
KIRJOITTAJA: Jalkanen Esko KUSTANTAJA: Esko Jalkanen VUOSI: 2006 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9529901887 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg
Miksi huomaamme joskus suuttuvamme havaitessamme ystäviemme itsekkyyden, työtoveriemme laiskuuden tai jopa täysin vieraan ihmisen julman käytöksen? Miksi samat asiat saavat meidät ärtymään kerta toisensa jälkeen hyvin helposti ja tunteemme kuohahtavat pintaan voimakkaina? Juuri ne ovat avaimia varjojemme maailman tunnistamiseen. Sieltä löytyvät ne tunteet ja ominaisuudet, joita eniten itsessämme pelkäämme. Tunnista varjosi, tunne itsesi on loistava opaskirja, joka kertoo kuinka me tietoisesti tai tiedostamattamme piilotamme varjomme itseltämme ja torjumme todellisen aidon olemuksemme sen sijaan että sallisimme itsellemme vapauden elää eheää elämää, joka sulkee sisäänsä “kaiken mitä on”.
KIRJOITTAJA: Ford Debbie KUSTANTAJA: Michael Kirjat VUOSI: 2002 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9525231208 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
Vuoden Luontokuvat – Suomen luonnon vuodenkierto on jokaisen luonnonystävän hartaasti odottama vuosikirja. Jo vuodesta 1981 järjestetyn Vuoden Luontokuva -kilpailun satoa on vuosien mittaan koottu kansainvälisestikin merkittäviksi otoksiksi suomalaista luontokuvauksen historiaa. Samalla pieni aktiivikuvaajien etupiiri on kasvanut luonnossa samoavien harrastajakuvaajien joukoiksi. Tasavuosien kunniaksi kirjassa esitellään aiempaa kattavampi kokoelma kilpailun satoa. Kuvien väriloisto siivittää vuoden tärkeimpiä luontotapahtumia ja asiantuntijoiden artikkelit johdattavat ajankohtaisiin luontoteemoihin. Vuoden Luontokuvat on sekä ainutkertainen tietokirja että uusiakin kuvausharrastajia alati inspiroiva visuaalinen elämysmatka kotimaamme luonnonrikkauksista. Se innostaa lähtemään kohteensa äärelle ja houkuttelee tutustumaan luontoon, myös linssin läpi. Kirja muistuttaa, että luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen on näiden elämysten elinehto.
KIRJOITTAJA: Suomen Luonnonvalokuvaajat ry KUSTANTAJA: WSOY VUOSI: 2010 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789510364994 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
“Psalmit Septuagintan mukaan” on ensimmäinen Vanhan testamentin kreikankieliseen tekstiin perustuva käännös ja huomattava kulttuuriteko maassamme. Kirja avaa ikkunan varhaisten kristittyjen ajatteluun. Aiemmat Raamatun Vanhan testamentin suomennokset ovat perustuneet hepreankieliseen tekstiin. Varhaisten kristittyjen tapaan itäiset, ortodoksiset kirkot käyttävät juuri kreikankielistä tekstiä Vanhana testamenttinaan. Käännös palvelee ortodoksisen kirkon jäsenistön ohella myös kaikkia psalmeista kiinnostuneita lukijoita. Uudessa suomennoksessa on kiinnitetty huomiota tekstin luettavuuteen ja laulettavuuteen. Psalmikäännöstä ovat työstäneet eri alojen asiantuntijat aina muusikoista kielenhuoltajiin.
KIRJOITTAJA: KUSTANTAJA: Suomen Pipliaseura VUOSI: 2010 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789515774446 FORMAATTI: fb2.pdf.epub.mobi.mp3.lit.ibooks.rb.lrf.ogg.txt.rtf.doc
Jokaisella on elämässään kasvukipuja – jopa menestyneillä idoleilla. Se valovoimainen lavapersoonakin on teini-iässä saattanut kärsiä lannistavasta esiintymispelosta. Tai hyvinvointia uhkuva sujuvasanainen supliikki-ihminen on joskus voinut olla bulimiaa sairastava koulukiusattu. Aikuistumisensa kynnyksellä kompastelevasta ongelmat saattavat toisinaan tuntua ylipääsemättömiltä, mutta ne on mahdollista kääntää voitoksi – tavalla tai toisella. Sä et tiedä miltä musta tuntuu on lohdullinen selviytymisopas nuorille. Se sisältää syväluotaavia haastatteluja, joissa esimerkiksi muodin, musiikin, elokuvan ja urheilun saralla vaikuttavat oman alansa menestyjät kertovat selviytymistarinansa. Lisäksi kirja tarjoaa hyödyllistä faktatietoa ja auttaa tunnistamaan henkisen pahoinvoinnin oireita – ennen viimeistä valomerkkiä.