Koiran tarkan hajuaistin avulla ratkotaan monenlaisia rikoksia, löydetään kadonneita ja pelastetaan ihmishenkiä. Ilman koiraa moni tässä kirjassa kerrottu tapaus olisi jäänyt tarkaisematta. Päivi Romppainen on koonnut tähän kirjaan vauhdikkaita ja jännittäviä kertomuksia poliisien koirien avulla ratkomista rikoksista. Mukana ovat jälkikoirat, huumekoirat, palokoirat, räjähdekoirat, tunnistuskoirat, ruumiskoirat ja suojelukoirat. Kirjassa kerrotut tarinat ovat todella tapahtuneet ja niissä esiintyvät ihmiset ja koirat ovat todellisia, vaikka joitakin ihmisiä on suojeltu keksityillä nimillä. Uhrien ja rikollisten oikeat nimet on mainittu vain silloin kun ne ovat jo ennestään suuren yleisön tiedossa. Johdannosta kerrotaan koirien hankinnasta ja koulutuksesta ja kirjan lopussa on vielä lyhyt katsaus poliisikoiratoiminnan historiaan Suomessa. Koulutusmetodit on esitelty niin, että niistä saa vihjeitä kotikoirankin koulutukseen.
“Monilla evakoilla koko myöhempi elämä on osoittautunut evakkotieksi.” – Iris Saloranta, Evakkolapset ry:n puheenjohtaja Miltä tuntuu pakkolähtö omasta kodista ja pako kohti tuntematonta? Millaisia jälkiä kotiseudun menettäminen jättää sieluun? Anne Kuorsalon ja Iris Salorannan Evakkotie jatkaa siitä, mihin kaksikon vuonna 2005 ilmestynyt Evakkolapset-kirja jäi. Kirjassa evakkovaellukseen vuosina 1939 ja 1944 osallistuneet karjalaiset muistelevat lähtöään kotiseuduiltaan sodan myllerryksessä. Pitkä matka evakkotiellä kohti tuntematonta ja epävarmuus läheisten tulevaisuudesta eivät unohdu matkalaisten mielistä koskaan. Evakkotie kuvaa ilmiöön liittyvät historialliset tapahtumat ja taustat. Siinä on myös psykologista tietoa evakkotraumojen kääntämisestä voimavaroiksi. Pääosa kirjasta koostuu kuitenkin evakkotiellä matkanneiden henkilökohtaisista kokemuksista. Kirjassa on myös artikkeli kesällä 2006 järjestettävästä Evakkovaellus-tapahtumasta, jossa evakot ja heidän omaisensa pääsevät kokemaan evakkovaelluksen uudelleen Vironlahdelta pitkin vanhaa museotietä. Samaa reittiä kulkivat myös evakot ensin talvisodan kuukausina 1939-40 ja sitten kesäkuussa 1944, kun Neuvostoliitto oli aloittanut suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella. Toimittaja Anne Kuorsalo on aiemmin ollut kirjoittajana mm. teoksissa Salaisen poliisin valtakunta: KGB, FSB ja suhteet Suomeen (2003). Iris Saloranta on Evakkolapsiyhdistyksen varapuheenjohtaja. Hän on siirtynyt lastensuojelutyöstä tekemään evakkolapsityötä kuvataiteen keinoin.
KIRJOITTAJA: Rikkinen Kalevi (to KUSTANTAJA: Suomen maantieteellinen seura VUOSI: 1987 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 6418616145802 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
KIRJOITTAJA: Illikainen Kimmo KUSTANTAJA: DOCENDO FINLAND OY VUOSI: 2000 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9518460302 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf