Vuosi 2007 on Suomen kasvatustieteellisen seuran 40-vuotisjuhlavuosi. Tämä teos on osaltaan juhlistamassa sitä. Teoksessa luodataan seuran historiaa, tätä päivää ja vähän tulevaakin kahden laajemman artikkelin ja seuran jäsenten kirjoittamien lyhyempien tekstien voimin. Teoksen sivuilta avautuu monipuolinen kuva seuran tiestä pienestä isohkoksi tiedeseuraksi, seuran hallinnon muotoutumisesta ja traditioista sekä julkaisu- ja konferenssitoiminnasta. Lisäksi sivuilta piirtyy kuva siitä, miten kasvatusalalla toimivat mieltävät seuran nykyisen toiminnan ja mitä he odottavat tulevalta. Teoksen tekstit avaavat näitä kysymyksiä monelta näkökulmalta haastaen samalla lukijan pohtimaan sekä tiedeseuraan että laajemminkin kasvatustieteen alaan liittyviä kysymyksiä. Tässä mielessä teos ylittää tavanomaisen juhlakirjojen genren. Näin teoksella on annettavaa niillekin, jotka ovat kiinnostuneita kotimaisten tiedeseurojen organisoitumisesta ja toiminnasta yleensä, sekä siitä, mitä tieteen piirissä toimivat odottavat nykyään tiedeseuroiltaan. Kaiken kaikkiaan teos raottaa yhtä kasvatustieteen kentän osaa, jolla on ollut ja on edelleen oma tärkeä merkityksensä alan kehityskululle.
KIRJOITTAJA: KUSTANTAJA: Suomen kasvatustieteellinen seura VUOSI: 2007 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789525401332 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
Kuvittele kahdeksan viikon ohjelma, joka voi auttaa sinua voittamaan masennuksen, ahdistuksen ja stressin. Opit uusia tapoja, joilla ymmärrät omia ajatuksiasi ja tunteitasi. Ohjelma on mindfulnessiin perustuva kognitiivinen terapia, joka on testattu ja todettu tehokkaaksi kliinisissä tutkimuksissa maailmalla. Asiantuntevat kirjoittajat ovat laatineet erityisiä mindfulness-harjoituksia joka viikolle, työkaluja edistyksen tarkkailemiseen ja hyödyllisiä kommentteja harjoittelun läpiviennille. Basam Books on aikaisemmin julkaissut samoilta kirjailijoilta paljon kiitosta saaneet teokset Mielekkäästi irti masennuksesta (Basam Books, 9. painos 2015) ja Mindfulness masennuksen hoidossa (Basam Books 2014). Mark Williamsilta on ilmestynyt yhdessä Danny Penmanin kanssa Tietoinen läsnäolo – löydä rauha kiireen keskellä (Basam Books, 5. painos 2015). Mindfulness-työkirja liittyy läheisesti aikaisempiin teoksiin ja samat äänitteet toimivat myös kahdeksan viikon ohjelmassa. Teos on käytännönläheinen ja se sisältää paljon harjoituksia, joita voi tehdä yksikseen tai ammattiterapeutin kanssa.
KIRJOITTAJA: Teasdale John KUSTANTAJA: Viisas Elämä VUOSI: 2015 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789522604538 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
Ristipistokirjonnan nykyaikaa: tuoreita ideoita tyylikkäiden sisustustekstiilien suunnitteluun. Tyynyjä, peitteitä, verhoja, tabletteja pitsiä ja samettia, apilankukkia ja chilipippureita luonnonmukaista, ylellistä, iloista, vaaleaa… Kuusitoista ihastuttavaa perusmallia, lukuisia inspiroivia muunnelmia. Jokaisen työn yhteydessä materiaalisuositukset, tarkat ompeluohjeet ja vaikeusaste. Käytännön tietoa työvälineistä, kankaista ja malliruudukoiden käytöstä, havainnollisia piirroksia eri tekniikoista työvaiheineen.
KIRJOITTAJA: Davidson Jonathan KUSTANTAJA: IT Press VUOSI: 2002 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9518264694 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
Millainen on ollut kasvatuksen ja yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen luonne yhteiskunnallisesti erilaisissa maissa 1900-luvulla? Millainen on ollut koulutuspoliittisten periaatteiden ja yhteiskunnallisten järjestelmien kehitys erityisesti Yhdysvalloissa ja Intiassa? Millainen on ollut koulun ulkopuolelle orientoivan kasvatuksen historiallinen kehitys – ja kasvatusfilosofinen tausta kyseisissä maissa? Millaisia ovat olleet sen tavoitteet ja käytänteet? Näitä kysymyksiä tarkastellaan tässä ainutlaatuisessa teoksessa, jossa kasvatuksen ja yhteiskunnan suhdetta ilmentää koulun ulkopuolelle orientoiva kasvatus. Kirja on jaettu kolmeen osaan. Kirjan ensimmäisessä osassa luodaan pohja kasvatusta ja yhteiskuntaa koskevien monitahoisten kysymysten vertailulle. Toisessa osassa analysoidaan Yhdysvaltain ja Intian yhteiskuntajärjestelmiä ja niiden koulutuspoliittisia kehityslinjoja. Kasvatuksen ja yhteiskunnan välinen suhde tarkentuu koulun ulkopuolelle orientoivan kasvatuksen kasvatusfilosofisen taustan sekä tavoitteiden ja käytänteiden tarkasteluksi 1900-luvulla. Tapauskertomukset valaisevat mielenkiintoisella tavalla koulutuspolitiikan muutosten heijastumista amerikkalaisten ja intialaisten koulujen opetuskäytänteisiin. Kolmannessa osassa pohditaan ja vertaillaan edellä esitettyjä kasvatusta ja yhteiskuntaa koskevia ilmiöitä sosiologisten teorioiden ehdottamien linssien avulla. Kasvatuksen ja yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen ulottuvuuksia vertaillaan koulun ulkopuolelle orientoivan kasvatuksen näkökulmasta Yhdysvalloissa ja Intiassa 1900-luvulla. Ajatuksia herättävä teos on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat pohtia kasvatuksen ja yhteiskunnan väliseen suhteeseen liittyviä kysymyksiä pintaa syvemmältä. Kirja avaa kaivatun näkökulman opiskelijoille, opettajille ja tutkijoille. Se tarjoaa kiehtovan matkan Yhdysvaltain ja Intian yhteiskuntaan sekä niiden kasvatuksen historiaan ja nykypäivään.
“Istahdetaan pienen portugalilaisen kalaravintolan pöytään, kulautetaan tilkka vinho verdeä ja suljetaan silmät. Kaasuliekki syttyy sihahtaen. Kuuluu kaksi rapsausta, ensin hiljaisempi ja sitten kovaääninen. Ensimmäinen syntyy, kun simpukat kuopaistaan vaakakulhoon ja niistä punnitaan puolen kilon annos, toinen, kun kulhon sisältö kumotaan suureen, laakeaan kasariin, jossa pari oliiviöljyssä kuullotettua valkosipulinkynttä odottelee valkoviinitilkkasessa.” Äyriäisiä ja muita meren herkkuja on aisteja hemmotteleva tutkimus- ja elämysmatka merellisiin ruokakulttuureihin kautta maailman. Ja käytännön opas, joka esittelee äyriäisiä, simpukoita, mustekaloja sekä eksoottisempia herkkuja – tuntomerkit, ominaisuudet ja nimet usealla eri kielellä. Käsittelyohjeet ja maukkaat reseptit rohkaisevat nautintojen tielle, mukana on myös suosituksia ruokajuomista. Martti Lohi on pitkän linjan lehtimies ja vannoutunut meren herkkujen ystävä. Hän on matkustanut laajalti ja tutustunut meren antimiin kaikilla mantereilla. Samoissa merkeissä viihdytään myös hänen kotikeittiössään.
KIRJOITTAJA: Lohi Martti KUSTANTAJA: WSOY VUOSI: 2007 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789510324820 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg