KIRJOITTAJA: Valonen Niilo KUSTANTAJA: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura VUOSI: 1992 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9517177305 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg
Susanna Kokkonen (FT) johdattaa lukijan juutalaisille annettuihin lupauksiin Raamatun alkulehdillä ja juutalaisvihaan, jota on ilmennyt antiikin Roomasta meidän päiviimme asti. Erilaiset raamatuntulkinnat ovat synnyttäneet historiassa voimakkaita ilmiöitä, joista suurin eurooppalainen katastrofi oli natsien toimeenpanema holokausti. Kokkonen on historioitsija ja on väitellyt holokaustin historiasta Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa. Jad Vashemin kristittyjen ystävien osaston johtajana hän toimii asiantuntijatehtävissä ja luennoi eri puolilla maailmaa juutalaisvihan ilmentymistä.
Minkälaista on nykykoreografin työ suhteessa edeltäviin vuosikymmeniin? Millaista on 2000-luvun tanssi? Nykykoreografin jalanjäljissä vastaa kysymykseen 38 tavalla. Kirjassa koreografit kirjoittavat työstään, teoksistaan ja identiteetistään aikana, jolloin tanssitaide murtautuu voimakkaasti muiden taiteiden alueille. Elävä suhde ympäröivään maailmaan on koreografin työssä yhä merkittävämpi ja näkyy muun muassa yhteisötanssin ja sosiaalisen koreografian esiinnousuna. Kirjassa ovat mukana muun muassa kansainvälisesti menestyneet nuoret tekijät Susanna Leinonen ja Eeva Muilu, suositun Dance-ohjelman koreografit, pitkän linjan tekijät Simo Heiskanen ja Petri Kauppinen, hehkeät kosmopoliitit Jorma Elo ja Tomi Paasonen sekä mittava joukko nykytanssin ja modernin tanssin pitkäaikaisia ja uusia vaikuttajia, kuten Ervi Sirén ja Ismo-Pekka Heikinheimo. Koreografien puhuttelevat tekstit ja kirjan tanssivalokuvat avaavat monipuolisia näkymiä niin tanssitaiteilijan työhön ja teosten tekoprosesseihin kuin tanssiteosten katsomiseenkin. Tanssintekijöiden pohdintoihin johdattelee muun muassa professori Kirsi Monnin avausartikkeli koreografin rooleista 2000-luvulla sekä tanssintutkija Tiina Suhosen pidemmälle tanssihistoriaan luotaava teksti. Teos julkaistaan 27.7.2011 Täydenkuun tanssit -festivaalilla, jonka taiteellinen johtaja on kirjatyöryhmään kuuluva Alpo Aaltokoski. Nykykoreografin jalanjäljissä on itsenäinen jatko-osa vuonna 2005 julkaistulle teokselle Tanssintekijät, joka oli ensimmäinen kattava kirja suomalaisten koreografien työstä. Kirjasta kirjoitettiin muun muassa:
KIRJOITTAJA: KUSTANTAJA: Like VUOSI: 2011 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789520106706 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg
Asiakkaiden näkökulman ymmärtäminen ja sisäistäminen on oleellinen osa tämän päivän menestyvää liiketoimintaa. Ei kuitenkaan riitä, että vain myynti- ja markkinointiosasto on sinut tämän ajattelun kanssa. Asiakkaan näkökulman ymmärtämisen ja siihen vastaamisen täytyy läpäistä koko organisaatio ja sen toiminta strategisesta suunnittelusta toteutukseen asti. Organisaatiolla on monia rajapintoja, joissa se kohtaa asiakkaan. Toiminta näillä asiakasrajapinnoilla pitää olla suunniteltua ja hallittua. Tämä teos on kirjoitettu kaikille, jotka haluavat avartaa ajatuksiaan vuorovaikutteisempaan asiakassuhteiden hoitamiseen, luovempaan asiakaspalveluun ja liiketoiminnan suunnitteluun. Teoksen kirjoittajat Erica Selin ja Jarmo Selin ovat liikkeenjohdon konsultteja, joilla on vankka kokemus yritysvalmentajina ja konsultteina.
KIRJOITTAJA: Lehtinen Kalevi KUSTANTAJA: PÄIVÄ OSAKEYHTIÖ VUOSI: 1999 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9516227937 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg
KIRJOITTAJA: Horttanainen Aune KUSTANTAJA: KIRJAPAINO OMA OY VUOSI: 1995 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9519723900 FORMAATTI: fb2.pdf.epub.mobi.mp3.lit.ibooks.rb.lrf.ogg.txt.rtf.doc
KIRJOITTAJA: Kosonen Erja KUSTANTAJA: Jyväskylän yliopiston kirjasto VUOSI: 2001 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9513910741 FORMAATTI: fb2.pdf.epub.mobi.mp3.lit.ibooks.rb.lrf.ogg.txt.rtf.doc
KIRJOITTAJA: Kullberg-Piilola Tarja KUSTANTAJA: ASEMAN LAPSET RY VUOSI: 1998 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9519732039 FORMAATTI: fb2.pdf.epub.mobi.mp3.lit.ibooks.rb.lrf.ogg.txt.rtf.doc