Yli 400 koirarotua yksissä kansissa! Koiraharrastuksen kansainvälistyessä näyttelykehiin tulee yhä uusia rotuja. Tämä koiraharrastajan perusteos esittelee sanoin ja kuvin kaikki maailmanlaajuisen kenneljärjestö FCI:n hyväksymät rodut ja rotumuunnokset. Lisäksi kirjassa käydään läpi koiraharrastuksen peruskäsitteitä ja alan keskeistä sanastoa. Laajassa rotuosuudessa kerrotaan jokaisen rodun alkuperä ja käyttö sekä annetaan hyödyllinen tiivistelmä kyseisen rodun voimassaolevasta rotumääritelmästä.
Kuvan ja sanan välinen suhde on hyvin ajankohtainen asia nykymaailmassa, jossa kuvia on kaikkialla. – Kohtaamme kuvia niin liikenteen vilinässä kuin kotona television ja kirjojen ääressä. Myös kääntäjät joutuvat työssään yhä useammin pohtimaan kuvia ja visuaalisuutta. Onkin yllättävää, että kuvaa tai ylipäänsä visuaalisuutta käännösongelmana on tarkasteltu ani harvassa kääntämisen tutkimuksessa. Riitta Oittisen Kuvakirja kääntäjän kädessä pureutuu juuri tähän kysymykseen. Teos keskittyy kuvan ja sanan väliseen vuorovaikutukseen kuvakirjan kääntämisessä. Kirjassa pohditaan asioita niin kokonaistilanteen kuin yksittäisen viivan- ja värienkäytön, typografian ja perspektiivin näkökulmasta. Kirja keskittyy siihen, miten moninaisin eri tavoin kuvat ja sanat kohtaavat toisensa ja miten visuaalinen vaikuttaa teoksen ääneenluettavuuteen ja henkilöhahmojen karakterisaatioon. Kirjassa otetaan myös huolestuneena kantaa siihen, ettei visuaalisen lukutaidon opetus vielä kuulu kääntäjien ja tulkkien koulutukseen. Elävästi kirjoitettu ja runsaasti kuvitettu kirja soveltuu niin kuvista, kuvakirjoista kuin kääntämisestäkin kiinnostuneiden käteen. Kirja toimii myös mainiosti yliopiston kurssikirjana ja opetuksen tukena.
KIRJOITTAJA: Oittinen Riitta KUSTANTAJA: Lasten Keskus VUOSI: 2004 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 951627501X FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg
“Että kukat kehtaavat kukkia ja linnut laulaa, vaikka isoäiti on kuollut!” Nuori, jonka elämän aamutaivaalle on yhtäkkiä kohonnut surupilvi, kokee maailman seisahtuvan. Henkeä salpaa ja kurkkua kuristaa. Isovanhemman kuolema on seuraavalle sukupolvelle ehkä luonnollista, mutta lapsenlapselle ensimmäinen järisyttävä kokemus elämän rajallisuudesta ja ikävöimisen olemuksesta. Surun kanssa kohti aikuisuutta joutuu kasvamaan myös se, jolta kuolema vie kaverin, sisaruksen, ystävän, äidin tai isän. Menetys voi olla vähitellen tapahtuva luopuminen tai äkillinen, raju leikkaus. Kirjan puhuttelevat jälkisanat on laatinut emeritus arkkipiispa John Vikström. Anneli Rantalaiho on turkulainen pastori ja kaupunginvaltuutettu, useiden sururyhmien vetäjä. Hänen toimittamansa kirja Sinua en unohda, lapsensa menettäneet kertovat, joka ilmestyi syksyllä 1999, täytti hyvin paikkansa hoitavana ja kokemuksia purkavana suruteoksena.
KIRJOITTAJA: KUSTANTAJA: Maa- ja metsätalousministeriö/ VUOSI: 1998 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9515318122 FORMAATTI: fb2.pdf.epub.mobi.mp3.lit.ibooks.rb.lrf.ogg.txt.rtf.doc
KIRJOITTAJA: Rantanen Seppo KUSTANTAJA: Helsingin yliopisto VUOSI: 1998 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9514582292 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
KIRJOITTAJA: Siitoin Peter KUSTANTAJA: KANSALLIS-MYTOLOGINEN YHDISTYS VUOSI: 1974 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9519904670 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
KIRJOITTAJA: Leponiemi Jarkko KUSTANTAJA: Tampereen yliopisto VUOSI: 1995 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9514438256 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
KIRJOITTAJA: KUSTANTAJA: TALENTUM MEDIA OY VUOSI: 2001 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9521405112 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg
KIRJOITTAJA: Heino Harri KUSTANTAJA: Kirkon tutkimuskeskus VUOSI: 1995 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9516932037 FORMAATTI: fb2.pdf.epub.mobi.mp3.lit.ibooks.rb.lrf.ogg.txt.rtf.doc