Kaivattua tietoa islamilaisesta maailmasta ja sen kulttuurien kirjosta Islamilainen maailma ulottuu kolmeen maanosaan. Valtavalla alueella asuu yli miljardi muslimia ja sillä sijaitsee runsaat neljäkymmentä muslimienemmistöistä valtiota. Vaikka kulttuurien kirjo on suuri, niissä on silti perustavanluonteisia yhteisiä piirteitä, ovathan ne joko suoraan tai välillisesti seurausta yhteisestä historiasta, jonka punaisena lankana islam kulkee. Tämä parhaiden suomalaisten islamin tuntijoiden kirjoittama teos valottaa monipuolisesti islamin maailmaa menneisyydestä nykypäivään. Siinä kerrotaan historiasta, islamilaisesta identiteetistä, kasvatuksesta, avioliitosta, yhteiskunnasta, maailmankuvasta, filosofiasta, musiikista ja muista taiteista, arkkitehtuurista, opillisesta sivistyksestä, kirjallisuudesta ja kielestä, lääketieteestä, tähtitieteestä, matematiikasta. Niin ikään tehdään selkoa muun muassa islamin oppisuunnista, uudistusliikkeistä sekä islamin piirteistä eri maanosissa.
Toistuuko Nokian ihme? Ehkä, mutta realistisempi on mikro- ja pk-yritysten kasvun ihme! Uusia ainutlaatuisia ratkaisuja asiakkaille tarjoavat yritykset työllistävät satojatuhansia suomalaisia. Teos ja sen liitännäisenä Internetistä saatava ilmainen eKirja kuvaavat, miten tuotekehityksen voi käynnistää, toimeenpanna ja onnistua sen lanseerauksessa markkinoille riippumatta nykyisestä työpaikkastatuksesta tai koulutuspohjasta. Miksi tyytyisit odottamaan kiinnostavan työpaikan löytymistä – luo mielekäs työ itse itsellesi. Työllisty ja työllistä innovaatiollasi!
KIRJOITTAJA: Lampikoski Kari KUSTANTAJA: 4L Training & Consulting VUOSI: 2010 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789529280872 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
“Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään (…) huolenpitoon” (perustuslain 19 §:n 1 momentti). T. Kuosman tietokirjassa ‘Vaikeavammaisen subjektiiviset oikeudet: vaikeasti toimintarajoitteiselle henkilölle vammaispalvelulain mukaan kuuluvista subjektiivisista oikeuksista’ (Helsinki 2011) tehdään selkoa niistä vammaispalvelulaissa tarkoitetuista oikeuksista, joilla pyritään turvaamaan vaikeasti toimintarajoitteisen yksilön ihmisarvoisen elämän edellytykset ja mahdollistamaan hänen täysivaltainen jäsenyytensä yhteiskunnassa. Tietokirjassa käsitellään yksityiskohtaisesti seuraavia palveluja ja tukitoimia, joihin vaikeavammaisella henkilöllä on vammaispalvelulain nojalla subjektiivinen oikeus: kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, päivätoiminta, henkilökohtainen apu ja palveluasuminen sekä oikeus niiden kohtuullisten kustannusten korvaamiseen, jotka aiheutuvat asunnon muutostöistä sekä asuntoon kuuluvista välineistä ja laitteista. Teoksessa selvitetään myös seuraavia asiakokonaisuuksia: kunnan vastuu palvelujen ja tukitoimien järjestämisestä, vammaispalvelulain suhde muuhun lainsäädäntöön, vammaisten ihmisoikeudet asumisjärjestelyjen osalta, vaikeavammaiset henkilöt ja työnantajuus, virkatoiminnan lainalaisuus, sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet, muutoksenhaku vammaispalveluasioissa, kantelu Eduskunnan oikeusasiamiehelle ja toimintarajoitteisten henkilöiden asuminen Ruotsissa. Ihmis- ja perusoikeuksiin perehtynyt tietokirjailija Tapio Kuosma on koulutukseltaan oikeustieteen lisensiaatti. Hän on työskennellyt aiemmin ulkoasiainhallinnon palveluksessa (1969 – 1981) ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa (1981 – 2002).
KIRJOITTAJA: Kuosma Tapio KUSTANTAJA: Livres Belles-Lettres VUOSI: 2011 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789529968367 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
Seurakuntalaisen käsikirjan kertoo ymmärrettävästi evankelis-luterilaisesta seurakunnasta ja sen toiminnasta ja palveluista. Kansankirkkomme jäsenet saavat siitä ajan tasalle saatettua tietoa kirkon ja seurakunnan lähtökohdista ja sisällöstä. Seurakuntalaisen käsikirja on tietokirja kirkosta, seurakunnasta ja kristinuskosta. Kirja on tarkoitettu seurakunnan jäsenille, seurakuntaan muuttaneille, uudistettuihin kirkollisiin toimituksiin osallistuville, aikuisrippikoululaisille ja lasten ja nuorten vanhemmille sekä seurakuntatyössä mukana oleville. Kirja sopii hyvin lahjakirjaksi kotiin tehtäville tervehdyskäynneille.
KIRJOITTAJA: Komulainen Timo KUSTANTAJA: Edita VUOSI: 2005 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9513744604 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg
Sisaruus ja siskona oleminen toiselle naiselle voi olla arjen voimavara tänä kalseana aikana. Oikeiden siskojen lisäksi monella on sielunsiskoja, ystävättäriä, joiden kanssa voi jakaa vaikeitakin asioita. Sisaruudelle on tyypillistä se, mikä aina luonnehtii oikeaa ystävyyttä: väliajat katoavat. Kun tavataan, on kuin ei olisi erossa oltukaan. Tarina luistaa ja hauskaa on, vaikka välillä voidaan itkeä pirauttaa. Maija Paavilainen on kirjoittanut ja kuvittanut kymmeniä aforismikokoelmia, viimeksi teokset Reissunainen, Ikinainen ja Kokonaisena.
KIRJOITTAJA: Paavilainen Maija KUSTANTAJA: Kirjapaja VUOSI: 2006 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9516072143 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf