Vuonna 2012 suomalainen terveyskeskus täyttää 40 vuotta – mutta ei juhli sitä elämänsä kunnossa. Terveyskeskusten vointia ovat vuosikymmenten mittaan koetelleet muun muassa politiikka, byrokratia, päättäjien lyhytnäköisyys ja asiantuntemattomuus sekä huono johtaminen. Tässä juhlavuoden kunniaksi julkaistussa muistelma- ja historiateoksessa yhdistyvät historian käänteet ja kirjoittajan terveyskeskuksiin liittyvät, koko ajanjakson kattavat, monipuoliset ja omakohtaiset kokemukset. Näin syntyy mielenkiintoinen ja vakuuttava lähestymistapa aiheeseen. Kirjassa on terävää diagnoosia terveyskeskusten nykytilasta ja myös ehdotuksia lääkkeiksi niiden parempaa tulevaisuutta varten. Päättäjien arvot, asenteet, valmiudet ja kannustimet sekä terveyskeskusten ja niiden henkilöstön toimintakyvyn kehittämiseen annetut voimavarat ratkaisevat. Arvostuksen tulee näkyä myös rahoituksessa. Terveyskeskukset ovat elvytyksen arvoisia – liittyväthän niiden toiminnan tavoitteet ihmisiin, jatkuviin hoitosuhteisiin, potilaiden hyvään hoitoon ja väestön terveydentilan parantamiseen. Pertti Kekki on Suomessa, Skotlannissa ja Yhdysvalloissa koulutettu perusterveydenhuollon kansainvälisen tason huippuasiantuntija ja Helsingin yliopiston yleislääketieteen ja perusterveydenhuollon professori emeritus. Hänellä on pitkä kokemus kunnan- ja terveyskeskuslääkärin työstä ja terveyskeskuksissa tehtävästä kehittämistyöstä. Kekki on osallistunut lukuisiin Maailman terveysjärjestön asiantuntijakokouksiin ja konsultaatioihin, jotka käsittelivät perusterveydenhuoltoa, johtamista ja lääkärikoulutuksen kehittämistä. Hän on toiminut myös muissa WHO:n asiantuntijatehtävissä.
KIRJOITTAJA: Kekki Pertti KUSTANTAJA: WSOY VUOSI: 2012 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789510391136 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg
KIRJOITTAJA: Feynman Richard P KUSTANTAJA: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa VUOSI: 1998 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9519269916 FORMAATTI: fb2.pdf.epub.mobi.mp3.lit.ibooks.rb.lrf.ogg.txt.rtf.doc
KIRJOITTAJA: Corder S Pit KUSTANTAJA: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura VUOSI: 1976 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9517170831 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg
Tutkimuksen on kartoitettu työ- ja elinkeinoministeriön Toimialapalvelun ja sen yhteistyökumppanien julkaisemien toimialaraporttien laatu ja hyödynnettävyys kaikissa merkittävissä käyttäjäryhmissä. Pääpaino tutkimuksessa oli pk-yrityksissä. Tarkastelussa on pyritty myös määrittelemään toimialaraporttien ja niihin nivoutuneiden palveluiden jatkokehitystaroeta kehitysehdotusten ja suositusten muodossa.
KIRJOITTAJA: Nikander Antti KUSTANTAJA: Työ- ja elinkeinoministeriö VUOSI: 2009 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789522272683 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf