Talvisodan kynnyksellä Puolustusvoimat perusti seitsemän autovarikkoa ja yhden traktorivarikon. Tämä kirja käsittelee Tampereella sijainnutta Autovarikko 3:a, sen syntyä ja kehittymistä kantavarikoksi sekä kuljetusalan ainoaksi varikoksi. Ensin käsitellään sota-aikaa, jolloin varikko tuki vuosittain tuhansien autojen korjauksin ja varaosin kenttäkorjaamo-organisaatiota ja sitä kautta valtakuntaa puolustavia joukkoja. Toiseksi tutustutaan vaaran vuosiin, jolloin sotasaalisajoneuvot korjattiin ja palautettiin Neuvostoliittoon. Huutokaupoissa poistettiin ylimääräinen kuljetusalan materiaali ja suurin korjausponnistuksin pidettiin ajokunnossa sota-aikainen, romukuntoinen SA-ajoneuvokanta. Kolmanneksi perehdytään Kuljetusvälinevarikkoon, joka kehitti toimivat varaosavarastot panssari- ja ajoneuvotarpeisiin sekä varastoi niihin hankkimansa yli miljardin markan varaosat. Siviiliteollisuuslaitoksiin verrattavana laitoksena se kehitti, suunnitteli ja valmisti yli tuhat Puolustusvoimien tarvitsemaa erikoisperävaunua sekä peruskorjasi satoja panssari- ja moottoriajoneuvoja. Oma lukunsa erikoisperävaunuissa on nestemoottorivoimansiirron käyttö maastoliikkuvuuden parantajana sekä aikakautensa tehokkaimpiin aseisiin kuuluneen meritorjuntaohjuslavetin valmistus. Neljänneksi luodaan katsaus Kuljetusvarikkoon, joka osana Materiaalilaitosta suunnitteli ja valmisti Puolustusvoimien tarpeisiin kuljetusalan erikoislaitteita, joista siviiliteollisuus ei ollut kiinnostunut sekä peruskorjasi edulliseen hintaan satoja sotavarusteajoneuvoja. Lisäksi kirjassa on luku käytössä olleista kenttäkeittimistä sekä Kuljetusvälinevarikon panoksesta sodan jälkeen niiden kunnossapitäjinä ja edelleen kehittäjinä. Kirjan kirjoittaja, Markku Mäkipirtti, on palvellut puolustusvoimien A-luokan ajoneuvotarkastajana, sekä varikon suunnittelijana ollut mukana ajoneuvojen suunnittelussa, varustelussa, modifioinnissa ja korjauksissa vuodesta 1973. Mäkipirtti on aiemmin kirjoittanut kirjat Puolustusvoimien moottoriajoneuvot 1919-1959 ja Puolustusvoimien moottoriajoneuvot 1960-2000, jotka kattavasti esittelevät lähes kaikki puolustusvoimissa käytössä olleet moottoriajoneuvot.
KIRJOITTAJA: Mäkipirtti Markku KUSTANTAJA: Apali VUOSI: 2007 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789525026610 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg
Sweet Soul Music on sukellus amerikkalaisen populaarimusiikin kiihkeimpään ajanjaksoon, vuosikymmeneen jolloin mustan rytmin kaksi kotia, kirkko ja kapakka, huomasivat päätyneensä epäpyhään liittoon äänilevyjen urilla ja tanssisalien lavoilla. Maallisesta rhythm’n’bluesista ja taivaallisesta gospelista syntyi 1950-luvun lopulla soul, intohimoisin kaikista bluesin perillisistä, ja southern-soul, soulin lapsista kiivain. 60-luvulla listoja hallitsivat Sam Cooken, Ray Charlesin, James Brownin, Solomon Burken, Aretha Franklinin ja Otis Reddingin kaltaiset laulajat, mutta jo vuosikymmenen lopulla ajat olivat taas muuttuneet, eikä Etelän intohimoisille äänille ollut enää tilaa. Peter Guralnick kirjoittaa koko Etelän soulin tarinan sen synnystä rasismin läpitunkemissa osissa Yhdysvaltoja, sen vaikutuksesta mustan itsetunnon kohottajana kansalaisoikeusliikkeen kuohuessa, pienten levy-yhtiöiden noususta, oudoista tiskijukista ja ekstroverteista tuottajista, ja tietenkin jo myyttisiin mittoihin kasvaneista laulajista, soittajista ja säveltäjistä. Peter Guralnick on kirjoittanut mm. klassiset Elvis-elämäkerrat Nuori Elvis – Viimeinen juna Memphisiin ja Elvis – Graceland.
KIRJOITTAJA: Guralnick Peter KUSTANTAJA: WSOY VUOSI: 2006 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9510316164 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg
Edmund Husserl esittää viimeisiin tutkimuksiinsa kuuluvassa Geometrian alkuperässä, että tieteellinen tieto on aina historiallista. Ollakseen universaalia se edellyttää kirjoitusta. Käyttämällä geometriaa esimerkkinä Husserl osoittaa, miten tieteellisten käsitteiden taustalla toimii historiallinen idealisaatioprosessi. Sen rakenne ja lähtökohdat on paljastettava, jotta tieteen käsitteillä voi olla aito merkitys. Näin avautuu myös tie ulos eurooppalaisten tieteiden kriisistä. Jacques Derridan laaja johdanto Geometrian alkuperään on hänen varhaisin julkaistu tutkimuksensa. Tässä kommentaarissa hän yhdistää kirjoitukseen tietoisuuden, läsnäolon, historiallisuuden ja eron kaltaiset teemat. Derrida aloittaa Husserlin fenomenologiasta, mutta päätyy dekonstruoimaan fenomenologian itsensä. Näin hän päätyy kritisoimaan länsimaista filosofiaa läsnäolon metafysiikkana. Kirjoitukset toimivat johdatuksina toisiinsa. Yhdessä ne avaavat mahdollisuuden ymmärtää mannermaisen filosofian ydinteemoja kuten historiallisuutta, vastuullisuutta ja kirjoitusta.
KIRJOITTAJA: Husserl Edmund KUSTANTAJA: Eurooppalaisen filosofian seura VUOSI: 2007 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789525503289 FORMAATTI: fb2.pdf.epub.mobi.mp3.lit.ibooks.rb.lrf.ogg.txt.rtf.doc
Talousvaikeudet ovat tuhansille suomalaisille traagista todellisuutta. Seinätön vankila käsittelee tätä arkaa aihetta. Perusajatuksena on rohkaista tarttumaan velkaongelmaan, puhumaan siitä ja selvittämään sitä. Kirjassa velkaongelman kipeä arki kytketään käytännön asiatietoon. Vaikka ongelmat tuntuvat kohtuuttomilta ja häpeästä kumpuava pelko ahdistaa, toivoa ei tarvitse menettää. Asiantuntijalta kannattaa pyytää apua varsinkin silloin, kun omat voimat eivät riitä. Täysin toivottomia tilanteita ei ole. Kirja rohkaisee kaikkia, jotka painiskelevat velkaongelmien kanssa tai ovat joutuneet läheltä seuraamaan toisen kamppailua. Seinätön vankila on kristillinen näkökulma taloudelliseen ahdinkoon. Kirjoittaja vakuuttaa, että Jumalan huolenpito ulottuu kaikkiin elämän osa-alueisiin – erityisesti niihin, jotka meistä näyttävät ylivoimaisilta. Ismo Valkoniemi on Sininauhaliiton talouspäällikkö. Hän on toiminut pitkään yrittäjänä ja joutunut itsekin kamppailemaan talousvaikeuksien kanssa. Lisäksi hän on toiminut kirjanpitäjänä ja tilintarkastajana seurakunnissa, yhdistyksissä ja liikemaailmassa.
KIRJOITTAJA: Valkoniemi Ismo KUSTANTAJA: Sininauhaliitto VUOSI: 2004 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9525096513 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
Kiire on korvien välissä! Oletko kuljettaja vai matkustaja omassa autossasi? Uskotko enemmän mahdollisuuksiin kuin uhkiin? Katseletko elämääsi lintu- vai sammakkoperspektiivistä? Pekka Hämäläinen ravistelee lukijan hereille paljastavilla kysymyksillään. Hän osoittaa, että mielikuvilla on mahtava voima – ne suorastaan luovat sen todellisuuden, jossa elämme. Niinpä jokainen voi myös muuttaa omaa elämäänsä ottamalla oppia menneistä ja korjaamalla asennettaan. Kirja johtaa myös kysymään, miten työ voisi antaa enemmän kuin se kuluttaa. Työ ei tekemällä lopu, joten tehoja on turha yrittää saavuttaa hötkyilemällä.
KIRJOITTAJA: Hämäläinen Pekka KUSTANTAJA: Minerva VUOSI: 2009 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789524922753 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
Etiopian keisari Haile Selassie hallitsi vuosina 1930-74. Pitkään Afrikassa työskennellyt Kapus’cin’ski saapui Etiopiaan heti vuoden 1973 marxilaisen vallankumouksen tapahduttua. Hän keräsi kirjan aineiston haastattelemalla syrjäytetyn keisarin palvelijoita, avustajia ja läheisiä, jotka olivat vallankumouksen jälkeen joutuneet pakenemaan maan alle. Keisari on yksi Ryszard Kapus’cin’skin (s. 1932) pääteoksista ja myös yksi eniten käännettyjä puolalaisia kirjoja. Kapus’cin’ski rakentaa tarkan kuvan itsevaltaisen Haile Selassien hovista ja sen elämästä – ilmiantojärjestelmästä, valtataistelusta, korruptiosta ja henkilöpalvonnasta. Groteskein sävyin piirretty kuva rutiköyhän, takapajuisen Etiopian mahtipontisesta ja todellisuudentajunsa menettäneestä hovista on nähty analogiana 1970-luvun Puolaan. Keisari on kuitenkin ennen kaikkea kuvaus äärettömästä vallasta, jonka ylläpitämisessä lojaalisuuden periaate ylittää aina pätevyyden. Like on julkaissut myös Kapuscinskin teokset Imperiumi ja Eebenpuu. “Keisari on loistava kuvaus Haile Selassien viimeisistä päivistä ja hänen pakkomielteisestä, keskiaikaisesta hovistaan. Kapus’cin’ski kirjoittaa aina hyvin konkreettisesti ja tarkasti hän loihtii pikkuasioista esiin ihmeitä. Hänen kirjansa on enemmän kuin reportaasi – se on painajainen vallasta, joka perustuu historian kieltämiseen. Aivan kuin lukisi Macchiavellia Italo Calvinon uudelleen kirjoittamana.” – Salman Rushdie “Keisari on painajainen, jota vallanpitäjät näkevät yksin ollessaan. Se on vertahyytävä, nerokkaasti kerrottu tarina, jonka kristallinkirkas kieli ja poliittiset oivallukset ovat veitsenteräviä.” – John Updike
KIRJOITTAJA: Kapuscinski Ryszard KUSTANTAJA: Like VUOSI: 2006 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9524717255 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
Epäsovinnaisen jäljittelemätön tyyli liiketoimissa on tehnyt Ted Turnerista elävän legendan, yhden maailman rikkaimmista ihmisistä ja Yhdysvaltain suurimman yksityisen maanomistajan. Mediamaailman suuri visionääri kertoo vauhdikkaissa muistelmissaan oman elämäntarinansa. Millainen on mies, jonka tuttavapiiri vilisee maailman vaikuttajia Bill Gatesista Fidel Castroon ja autonkuljettajakin on Vladimir Putin? Turnerin tarinassa ääneen pääsevät myös kollegat, ystävät ja perhe. Turner kertoo avoimesti myös kipeimmin koskettaneista tapahtumista ja suurista epäonnistumisista sekä naissuhteistaan, joihin kuuluu muun muassa avioliitto näyttelijä-aktivisti Jane Fondan kanssa.