Julkisuus, erilaisuus, itsepintaisuus – vai mikä heidät lopulta erotti? Läheinen, kaihtelematon kuvaus Katri Helenan ja Panu Rajalan yhteisestä elämästä. He tulivat eri maailmoista. Kuolema oli iskenyt kummaltakin puolison, he olivat kumpikin kolmen lapsen huoltajia. He toivoivat sydämissään vielä uutta onnea. Sen he uskoivat leimahtavassa rakkaudessa saavuttavansa. Kirjamies miettii yhdeksän vuoden jälkeen yhteistä taivalta ja sen päättymistä. Lavatähti loistaa kirkkaana, etäällä. He eivät koskaan enää kohtaa. Syntyy läheinen, kaihtelematon kuva ihaillusta iskelmätähdestä. Sekä miehestä, josta tähti huokaisee: “Tuo mies ei koskaan antaudu.” Ovatko he lopulta löytäneet sen onnen, jota turhaan yhdessä tavoittelivat.
Tähän luonto-oppaaseen on koottu Suomen eliölajien kirjosta noin 400 suhteellisen yleistä lajia. Teoksessa esitellään lintuja, kasveja, sieniä, hyönteisiä, nisäkkäitä ja kaloja laajasti meduusoista rantakäärmeisiin ja kampeloista karikukkoihin. Lajit esitellään suomalaisten nimien lisäksi tieteellisin nimin, englanniksi, ruotsiksi ja viroksi. Suomen luontoa esitellään erinomaisin kotimaisin värikuvin. Niiden lisäksi teksteissä kerrotaan perustietoa lajin määrityksestä, ominaisuuksista ja esiintymisestä Suomessa. Perustietojen lisäksi lajien kohdalla pyritään kertomaan niistä jotain erityistä. Kirjassa paljastetaan mm. miksi hyttysen imemä veri ei hyydy ohuessa imukärsässä, miten pääskyjen lennosta on aikanaan ennustettu tulevia säitä, miten piharatamoita on käytetty laastareina ja kotkansiipien on uskottu kätkevän aarteen. Tämän lisäksi teoksessa pohditaan, miten ruutanat selviävät talvesta, mitä kansanuskomuksia liittyy lajien syntyhistoriaan tai miten hyvä on petolintujen näkö. Opas on taskukokoinen ja tarkoitettu mukaan retkille ja kesämökille. Siinä esitellään Suomen luonnon yleisimmät lajit. Koko Suomen lajikirjoa ei ole mahdollista mahduttaa yhteen maasto-oppaaseen, mutta teoksen tarkoituksena on perustietojen lisäksi herättää kiinnostusta Suomen luontoon ja innostaa retkeilemään merenrannoilla, järvillä, metsissä ja soilla kaikkina vuoden ja vuorokauden aikoina.
KIRJOITTAJA: Laaksonen Juha KUSTANTAJA: Gummerus VUOSI: 2010 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789512059041 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
KIRJOITTAJA: Johnson Phillip E KUSTANTAJA: KUSTANNUS OY UUSI TIE VUOSI: 2000 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 951619317X FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
Kotimaiset asiantuntijat valottavat sodan olemusta ja sodankäynnin historian kehityskaaria Varhainen sodankäynti oli ryöstöretkiä, väijytyksiä ja joukkotappeluita. Sittemmin sodan luonne on muuttunut täysin tuliaseiden käyttöönoton, massa-armeijojen ja teknologian kehittymisen myötä. Monipuolisesti kuvitettu Sodan historia esittelee tiiviisti ja kiinnostavasti sodankäynnin keskeisimmät kehityslinjat aina esihistoriasta nykyisiin kriisinhallintatehtäviin. Kirjassa pohditaan myös sodankäynnin tulevaisuudennäkymiä historiasta osviittaa etsien.
KIRJOITTAJA: Malkki Janne KUSTANTAJA: Otava VUOSI: 2008 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789511218852 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg
KIRJOITTAJA: Houtsonen Jarmo KUSTANTAJA: Joensuu University Press VUOSI: 2000 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9529800304 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg