Monet puutarhatyöt tähtäävät täällä pohjolassa siihen, että kasvit saadaan pärjäämään koettelevien talviolojen yli. Vaikka talvi on vaativa jakso, se on myös kaunis vuodenaika, jolloin luonto ja puutarha näyttäytyvät uudenlaisina. Kirja keskittyy koristekasveihin ja pihan ympärivuotiseen kauneuteen edeten elokuusta syksyn kautta talveen, kevääseen ja uuteen kesään. Kirjassa käsitellään kotipuutarhan eri teemoja: pihan puut, pensaat, perennat, nurmikko, maanpeittokasvit, heinät, ruusut, köynnökset, havukasvit ja ruukkupuutarha. Lukuisat kuvat ja taulukot antavat ideoita kasvien valintaan ja käyttöön. Ohjeiden avulla saat puutarhasi kukoistamaan ympäri vuoden! – Puutarhan aikaiset kukkijat – Värikäs perennakesä – Uhkea ruska – Talvivaurioiden hoitaminen.
Kirjassa käydään läpi vaihtoehtoiset tavat kilpailuttaa elinkaarihanke, kilpailuttamisen vaiheet sekä sitä koskevat viranomaisten määräykset. Kirja on osa Rakennusteollisuus RT:n Elinkaarimallit -tutkimushanketta. Sitä täydentävät Elinkaarisopimuksen laadintaopas ja Julkisen elinkaarihankkeen kilpailuttamisopas.
KIRJOITTAJA: Laine Ville KUSTANTAJA: Suomen Rakennusmedia VUOSI: 2006 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9525472590 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
Varsinkin pienissä yrityksissä henkilöstöasioiden hoito on usein esimiehen vastuulla. Moni joutuu hoitamaan yrityksen arvokkaimman pääoman asioita oman toimensa ohella. Ongelmatilanteita syntyy päivittäin: Missä tilanteissa saa tehdä huumetestin? Mitä asioita pitää viedä yhteistoimintamenettelyyn? Mitä rekrytointihaastattelussa ei saa kysyä? Mitkä ovat henkilöstösuunnittelun tavoitteet? Miten toteutetaan hyvä perehdyttäminen? Henkilöstöasiantuntijan käsikirja kokoaa yhteen henkilöstöasioita hoitavan tarvitsemat tiedot käytännönläheisesti toimenpiteiden tasolla. Kirjassa käydään läpi muun muassa seuraavia osa- alueita: – henkilöstöasiantuntijan rooli esimiestyön ja johtamisen tukena – henkilöstön rekrytointi, perehdyttäminen ja kehittäminen – työlainsäädännön lyhyt oppimäärä – henkilöstötietojärjestelmät – henkilöstötilinpäätös – työterveyshuolto ja työhyvinvointi – sisäinen viestintä. Henkilöstöasioiden hyvä hoito näkyy suoraan yrityksen tuloksessa. Tyytyväinen henkilöstö saa aikaan enemmän. Henkilöstöasiantuntijan avulla yrityksessä voidaan toteuttaa henkilöstötoimia niin, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Henkilöstö otetaan huomioon tilanteen vaatimalla tavalla oikein, eivätkä esimiehet jää yksin henkilöstövastuunsa kanssa. “Henkilöstöasiantuntijan käsikirja antaa erinomaisen yleiskuvan henkilöstötyön eri osa-alueista ja käytännön toimista. Suosittelen lämpimästi!” Anne Haggrén, Virvo Oy Maritta Österberg työskentelee henkilöstöpäällikkönä IBS:ssä. Hänellä on vuosien kokemus henkilöstöalan tehtävistä ja projekteista.
KIRJOITTAJA: Österberg Maritta KUSTANTAJA: Edita VUOSI: 2007 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9513743926 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
Uusi laki julkisista hankinnoista tuli voimaan vuoden 2007 kesäkuussa. Tästä oppaasta selviää muun muassa, mitä uusi laki säätää tarjousten pyytämisestä ja tekemisestä sekä urakoitsijan valinnasta julkisissa rakennushankinnoissa. Runsaat käytännön esimerkit selventävät lain säännöksiä. Opas sisältää perustietoa sekä hankintojen tilaajille että tarjoajille (mm. Tarjoajan tarkistuslistan). Se auttaa tekemään tarjouspyynnöt ja tarjoukset lain säännösten mukaan, jolloin tarjouspyyntökierros menee kerralla oikein eikä tarjoajakaan kompastu muotoseikkoihin. Oppaan kirjoittaja, asianajaja Mika Pohjonen toimii Specialist Partnerina Asianajotoimisto Hannes Snellman Oy:ssä. Hänellä on 10 vuoden käytännön kokemus julkisista hankinnoista, joista hän on käynyt noin 80 oikeudenkäyntiä ja kirjoittanut lukuisia julkaisuja.
KIRJOITTAJA: Pohjonen Mika KUSTANTAJA: Suomen Rakennusmedia VUOSI: 2007 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789525472790 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg
KIRJOITTAJA: Salonen Aki KUSTANTAJA: WERNER SÖDERSTRÖM LAKITIETO VUOSI: 2000 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9516700357 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg
Vuodenaikojen mukaan rytmitetty kirja antaa virikkeitä hetkiin, jolloin lapsilla “ei ole mitään tekemistä”. Puuhaideoita on kaikenikäisille, niin tytöille kuin pojillekin. Isot lapset tykkäävät tehdä itse, pienemmistä on hauska touhuta yhdessä aikuisen kanssa. Tasosymbolein merkittyjä ohjeita on viitisenkymmentä. Keväällä siemen itää itsemaalatussa ruukussa ja pajusta syntyy pilli sekä hauska pihapeli. Kesään kuuluvat keijusiivet, intiaanileikit ja -teltta, syksyllä puolestaan nikkaroidaan kaarnalaivat ja käpylehmät. Talviajan täyttää jouluaskartelu: ihanat kortit, koristeet, kynttilät ja lahjapaperit syntyvät selkeiden ohjeiden mukaan. Entä mitä lahjaksi mummille, kummille, tarhan tädille tai opelle? Jotta askartelu sujuisi ilman suurempia sotkuja, mukana on myös tekijöiden hyväksi havaitsemia käytännön vinkkejä. Tekijäparilta ovat aiemmin ilmestyneet kirjat Suomalaisia unelmapuutarhoja (2008) ja Ideoita kotiin koko vuodeksi (2008).
KIRJOITTAJA: Vireaho Johanna KUSTANTAJA: WSOY VUOSI: 2009 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789510355305 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg