Tapaturmat ovat Suomessa merkittävä kansanterveyden ongelma. Niistä aiheutuu inhimillistä kärsimystä, aineellisia vahinkoja ja merkittäviä kustannuksia. Kirjassa kuvataan erityyppisiä tapaturmia valtakunnallista rekistereistä, haasttelututkimuksista ja muista selvityksistä saatavan tiedon pohjalta. Kirja kokoaa perustiedot eri tapaturmien yleisyydestä, riskiryhmistä ja erityspiirteistä Suomessa.
KIRJOITTAJA: KUSTANTAJA: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL VUOSI: 2009 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789513755591 FORMAATTI: fb2.pdf.epub.mobi.mp3.lit.ibooks.rb.lrf.ogg.txt.rtf.doc
MMM-sarjan Elokuvaopas esittelee aakkosjärjestyksessä 1100 keskeistä pitkää elokuvaa vuosilta 1913-2004. Kustakin on kirjattu tekijätiedot ohjaaja, kuvaaja, tuottaja, lavastaja, puvustaja, musiikin säveltäjä, näyttelijät juonen pääpiirteet sekä tyylin ja vaikutteiden analyysiä. Kirjassa on selkeät ja monipuoliset hakemistot elokuvista ensiesitysvuoden, tekijän, maan ja lajityypin sekä eri nimivaihtoehtojen mukaan. Elokuvaopas ilmestyi ensi kerran vuonna 1995. Kymmenessä vuodessa on muuttunut paljon. Uudessa oppaassa kaikki tekstit on päivitetty, ja mukana on myös elokuvien DVD-julkaisutiedot sekä noin sata uutta elokuvaa. Suomen elokuva-arkiston erikoistutkija ja ohjelmistonsuunnittelija Antti Alanen (s. 1955) on tunnettu alan auktoriteetti. Hänelle on myönnetty mm. tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 1993 musiikkivideokirjasta Sähköiset unet.
KIRJOITTAJA: Alanen Antti KUSTANTAJA: Otava VUOSI: 2005 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9511204246 FORMAATTI: fb2.pdf.epub.mobi.mp3.lit.ibooks.rb.lrf.ogg.txt.rtf.doc
Elämme informaatiotulvassa. Modernit yritykset keräävät valtavasti tietoa omasta liiketoiminnastaan: jokainen kassakoneen läpi kulkeva ostos, jokainen tekstiviesti, jokainen hiiren klikkaus verkkokaupassa ja jokainen luottokortin vingutus synnyttävät uutta dataa. Miksi kaikki tämä tieto kerätään? Mihin sitä tarvitaan? Voiko sitä hyödyntää? Tietovarastot ja Business Intelligence -kirja kertoo, miten isoista datamassoista muokataan informaatiota, luodaan paremmat edellytykset päätöksenteolle ja parannetaan oleellisesti yritysten kilpailukykyä. Kirjassa käsitellään tietovarastoinnin keskeiset käsitteet, menetelmät, vaihtoehtoiset rakenteet sekä tietovarastoprojektin läpivientiä. Business Intelligence -osiossa käsitellään liiketoimintatiedon hyödyntämisen menetelmiä loppukäyttäjien näkökulmasta. Siinä tarkastellaan mm. raportointia, moniulotteista analysointia, interaktiivisia mittaristoja sekä valmiita BI-sovelluksia. Kirjassa käsitellään myös uusia trendejä, teknologiatoimittajien kilpailutilannetta sekä tapoja organisoida BI-toimintoja yritysten sisällä. Parempi liiketoimintatiedon hallinta ei ole enää vaihtoehtoinen tapa toimia vaan keino selviytyä kiristyvässä kilpailussa. Viranomaisten tiukentuneet raportointivaatimukset, tiedon laadun varmistaminen, kiristynyt päätöksenteon tahti sekä tiedon monimuotoisuuden lisääntyminen lisäävät paineita investoida BI-ratkaisuihin. Tämän kirjan avulla selviät monista sudenkuopista ja keskityt olennaiseen liiketoimintatiedon hallintaan.
KIRJOITTAJA: Hovi Ari KUSTANTAJA: Docendo VUOSI: 2009 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9789510347928 FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg
Työ- ja virkasuhdelainsäädäntö on työoikeuden kattava perusteos. Kirjaan on koottu säädöksiä koskien työsuhdetta, virkasuhdetta, työsuojelua, työaikaa ja vuosilomaa sekä palkka- ja työttömyysturvaa. Säädösten lisäksi kirjassa on runsaasti oikeustapauksia sekä tiedon hakemista helpottava kattava asiahakemisto.