Miksi tunnen toisen tunteet kuin ne olisivat omiani? kysyy erityisen intuitiivinen ihminen. Intuitio on kykyä aistia tunteita, hahmottaa tilanne, luoda kokonaiskuva ja löytää suunta. Intuitiiviset ihmiset ovat Elaine Aronin termiä käyttäen erityisherkkiä, mutta kaikki erityisherkät eivät ole Sawyerin mukaan intuitiivisia. Intuitiivinen ihminen pystyy usein ennakoimaan, mitä erilaisista tunteista ja tilanteista seuraa. Kriisitilanteessa intuitiivinen ihminen on parhaimmillaan, sillä hän hahmottaa nopeasti, mitä ryhtyy tekemään. Hänellä on myös palava halu löytää elämälleen tarkoitus. Vaikka insinööriajattelu ei aina ymmärrä intuitiota, on intuitio tulevaisuuden kyky. Intuitio on inhimillinen ominaisuus, jota ei voida siirtää halvemman työvoiman maihin tai korvata koneilla. Intuitiivinen ihminen ei itse usko kykyjensä olevan erityisiä, hänestä ne tuntuvat luonnollisilta tai intuitiivisuus hämmentää häntä. Sawyer neuvoo kirjassa seitsemän askelta, joiden avulla intuitiotaan voi ryhtyä syventämään: -Oman erilaisuutensa hyväksyminen -Mielenhallinnan oppiminen -Sielukkuuden löytäminen -Toisten ja heidän valtataisteluidensa kanssa toimeen tuleminen -Superintuitiivisen tilan tavoitteleminen -Muutokseen tarvittavan rohkeuden saavuttaminen -Yhteyden saavuttaminen sisäisen lapsensa kanssa
KIRJOITTAJA: Ala-Ketola Lasse KUSTANTAJA: Lasse Ala-Ketola VUOSI: 2004 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 9529168713 FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf
Työterveyshuollolla on yhä tärkeämpi osa sosiaali- ja terveyspolitiikassa. Vuonna 2002 uudistettu työterveyshuoltolaki määritteli työterveyshuollon sisällön hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaiseksi. Kirja Hyvä työterveyshuoltokäytäntö konkretisoi ja selkeyttää työterveyshuoltotoimintaa. Työterveyshuollon tulee toimia yhtäläisin perustein työnantajan työterveyshuollon järjestämisvelvoitteen toteuttamisessa.Kirja edesauttaa työterveyshuoltolain täytäntöönpanoa. Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -kirja on työterveyshuollon ammattihenkilöiden, asiantuntijoiden ja muiden työterveyshuollon kanssa tekemisissä olevien käsikirja ja se soveltuu myös oppikirjaksi.
Sosiaali- ja terveydenhuoltolainsäädäntö 2008 -teokseen on koottu kattavasti alan keskeinen lainsäädäntö ajantasaisena. Vuoden 2008 painoksessa on mukana uusi kansaneläkelaki, uusi laki vammaisetuuksista ja uusi laki eläkkeensaajan asumistuesta. Teoksessa on huomioitu myös kansanterveyslain muutokset sekä ihmisen elimien ja kudoksien lääketieteellisestä käytöstä annetun lain muutos, jolla pantiin täytäntöön ns. kudosdirektiivi. Myös lait sähköisestä lääkemääräyksestä ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä ovat mukana eripainoksessa. Teoksen käyttöä helpottaa laaja asiahakemisto.
KIRJOITTAJA: Harenko Kristiina KUSTANTAJA: Talentum Media Oy VUOSI: 1996 KANSITYYPPI: suomi ISBN: 951640913X FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf